Winning entries could not be determined in this language pair.There were 2 entries submitted in this pair during the submission phase. Not enough entries were submitted for this pair to advance to the finals round, and it was therefore not possible to determine a winner.Competition in this pair is now closed. |
Se, minkä tulen kertomaan ensimmäisestä yöstäni New Yorkissa, saa amerikkalaiset hymyilemään; samoin on tarkoitus, kun kirjoitan. Erinomaisen Rudyard Kiplingin kirjasta muistan lukeneeni alkuasukas Mowglin kauheuksista ensimmäisen kerran, kun hän nukkui suljetussa hökkelissä: vaikutelmassa tuntea katto hänen päänsä yläpuolella, joka pian on niin kestämätön, että hänen täytyy laajentaa elintilaansa taivasalle. Ja niinpä - minä melkein kärsin tuona yönä pienoisen ahdistuksen analogian, jota pilvenpiirtäjät, yläpuolellani olevat suuret mainoskirjaimet ja suuret punaiset, valuraudasta nousseet tynnyrit olivat; liikaa asioita ilmassa, todella, eikä tarpeeksi yläilmassa rauhaa. Ja sitten ne kuusi miljoonaa ihmisolentoa sullottuina ympärillä, se ihmispaljous, koko se asetelma kaikkea liiallisuutta ahdisti unensaantia. Ja voi, pilvenpiirtäjät, muotoväärät liudentuneina uneen. Yksi erityinen (se kumitrustin osakas, jollen itseäni soimaa), yksi, joka katkeaa läheisyyteen, yksi täyttä marmoria painonsa verran vavahduttava! Se musersi minut kuin ylipaino ja erään kerran joku hallusinaatio näytti minulle sen taipuneena ja sortumassa... Tänään on sunnuntai; aamu nousee raskaaseen ja kosteaan usvaan. Tulee päivä kuumista syysjakson päivistä, joita täällä kutsutaan intiaanikesäksi. Englantilaisten sunnuntaitten kaltainen horros laskeutuu New Yorkin ylle, kaduille, ja sähköautot ovat sopineet kiihdyttämisen tauon. Ei mitään tekemistä, teatterit työttöminä ja vain minä voin alkaa näytelmäharjoitusten seuraamisen - sen, joka toi minut Amerikkaan. Mutta aivan naapurustossa, ihan lähellä Central Park, jonka voin havaita ikkunastani, puineen jo lehtisineen; sinne siis, menen etsimään vähää ilmaa ja rauhaa. | Entry #13661 — Discuss 0
|
Se mitä aion kertoa ensimmäisestä yöstäni New Yorkissa saa amerikkalaiset hymyilemään. Itse asiassa siksi kirjoitan siitä. Eräästä suurenmoisen Rudyard Kiplingin kirjasta muistan lukeneeni alkuasukas Mowglin kauhusta hänen mennessä nukkumaan ensimmäistä kertaa ahtaassa mökissä. Tunne kuin hänen päällään olisi katto tuntui hänestä heti niin sietämättömältä, että hänen oli pakko mennä ulos taivasalle nukkumaan. Niinpä tänä yönä tunsin melkein samanlaista ahdistusta. Sen saivat aikaan pilvenpiirtäjät, suuret mainoskirjaimet yläpuolellani, suuret punaiset tynnyrit metallijaloilla, todella liikoja rakennelmia ilmassa eikä tarpeeksi rauhaa. Lisäksi alueen kuusi miljoonaa ihmistä yhteenahdettuina, ihmisten vilinä ja äärimmäinen päällekkäinasettelu rasittivat untani. Ne pilvenpiirtäjät muuttivat muotoaan ja venyivät unessani. Varsinkin yksi (kumifirman pilvenpiirtäjä, ellen erehdy), joka nousi korkeuksiin aivan lähellä, kokonaan marmorista, jonka paino varmaan saa sen värisemään! Se litisti minua ylipainollaan. Toisinaan luuloharhani sai sen kallistumaan ja romahtamaan... Tänään on sunnuntai. Aamu sarastaa raskaan ja kostean sumun seassa. Tästä tulee yksi tämän syyskauden, täällä niin sanotun "intiaanikesän" kuumista päivistä. New Yorkin valtaa englantilainen sunnuntaihorros ja puistokaduilla sähköautot eivät liiku. Ei ole mitään tekemistä, teatterit ovat kiinni ja vasta huomenna voin alkaa seurata näytelmien harjoituksia, joiden takia tulin Amerikkaan. Mutta lähistöllä on Keskuspuisto, jonka näen ikkunastani. Puiston puissa ei ole enää paljoakaan lehtiä. Siis menen sinne etsimään vähän rauhaa ja raitista ilmaa. | Entry #14195 — Discuss 0
|